• Casual Dating Ähtäri

    Nainen panee seksiä vessassa

    nainen panee seksiä vessassa

    Se on se alle 5 prosentin miesryhmä joka onnistuu tässä. Heillä on siihen vaadittava ominaisuuskokonaisuus. Tää pieni miesporukka on sitten kaikkihan siitä porukasta ei silti iske naisia liukuhihnalta pannut helkkarin montaa naista.

    Toki nuo naiset menee ristiinkin. Ja itse en kuulu tuohon eliitti-iskijöiden joukkoon. Nyt nuo minunikäiset eliitti-iskijät ovat yhdessä palstamamman kanssa johon rakastuivat niin syvästi että juoksuajat loppuivat. No sinkkuaikoina ensinnäkin jo baariin tms. Miehestä tiesin heti ensisilmäyksellä kelpaako vai ei.

    Eikä ole kysymys ulkonäöstä vaan olemuksesta. Eli heti tiesin "annanko". Tuosta sanasta en kyllä pidä, kuulostaa tylsältä patjana olemiselta.

    Kyllä sen tietää heti ensi silmäyksellä ketä haluaa. Ja aina olen myös haluamani saanut. Kerran kävi niin, että piti ottaa myös sen miehen kaveri mukaan, johon olin silmäni iskenyt, mutta eipä se menoa haitannut.

    Oli itse asiassa ihan kivaakin kahden miehen kanssa. En muista, että ikinä olisin kenellekään säälistä antanut eli jos ei oo heti sytyttänyt, niin ei illan jatkuessa olla päädytty saman peiton alle.

    ELi omasta puolestani voisin sanoa, että heti sen tietää. Ja koskaan ei varmaan ole käynyt niin, että minua oltaisi tultu iskemään ja olisin antanut. Kyllä minä olen iskenyt ihan kaikki matkaani, joilta olen seksiä halunnut. Siinä kuulkaa viedään pässiä narussa aika pitkälle. Ja ihan sama onko pässi vapaa vai varattu, narussa se kulkee, jos nainen niin päättää. Ja tähän tosiaan mahtuu paljon erilaisia kokemuksia. Joskus on kiehnätty jo baarissa yhdessä, joskus taas on mies tullut vasta kotiin lähtiessään kysymään, lähdenkö matkaan.

    Tällöin koko illan oltiin kyllä toisiamme silmäilty ja pari sanaa kävi tämä mies vaihtamassa mun kanssa illan aikana, muuten viihdyttiin omissa porukoissamme koko ilta.

    Vain silmäpeliä oli baarin laidalta toiselle laidalle. Minulle ei ole koskaan erityisen paljon merkinnyt miehen ulkonäkö vaan se mitä mies suustaan päästelee, näin myös baareissa. Jos keskustelu on mielenkiintoisen houkutteleva ja vihjaileva tod.

    En kyllä ole hirveästi antanut arvoa näille baareista kammetuille panoille. Yksi ilta ja se siitä. Olen hänelle niin paljon kaikessa vähyydessäni, pienuudessani, epäsovinnaisuudessani.. Mutta ymmärrän sinua mr. Luitko edes tuota viestiä kokonaan? Olin erään helsinkiläisen yökerhon baarissa ja siihen tuli pantavannäköinen naikkonen. Minä kysyin että mentäskö paneskelemaan vessaan. Naikkonen sanoi, että mennään vaan. Niin me sitten mentiin.

    Nainen edellä ja minä perässä ja sitten loppujan en jaksa kertokaan. Aivan normaali tyyppi, sitäpaitsi juuri nyt ajattelin etsiä jonkun mukavan tytön tyttöystäväkseni, ja tasoittaa epävakaata elämääni. Siis ihmissuhteiden puolesta epävakaata. Tuo nyt vaan sattuu oleen mun fantasia, mutta ei pakkomielle, ja sillä selvä.

    Kai siinä on jokin puolijulkisen paikan tuoma kiihotus, ja vielä ekstrana päälle tuntematon nainen. Ja uskoisin että se on haluna myös monelle naiselle. Jakkupukunaiset nimeenomaan tykkää olla välillä "likaisia lumppuja". Mutta jos se ei suhun iske niin ei siinä mitään.. Ymmärrän edelleen sua, mutta käytä silti asiallista kieltä toisista ihmisistä.

    Osoittaa huomattavaa kypsyyttä nimittäin. Olen kaksi kertaa harrastanut sitä. Ensi kerran just tutustuneeseen mieheen. Ja se oli elämäni kiihottavampia juttuja. Mutta meitä häirittiin niin paljon ettei onnistunut. Mutta sitten halusin tehdä sen joskus vessassa yhden miekkosen kanssa Levillä. Siellä vaan oli oltava sitten tosi hiljaa jengiä pomppi vessan ovista koko ajan.

    Ja itse kyllä harrastaisin seksiä rakkaan kanssa omassa kodissa ilman että tarvitsisi pelätä että joku näkisi. Tykkään muutenkin ajatuksesta että kukaan ei pysty näkemään meidän aktia, eikä minun vartaloani kuin pelkästään se onnekas joka minun seurassani siinä huoneessa on ;. Joo, seksi on hauskaa ja luonnollista. Ja totta kai sitä sopii harrastaa niin paljon kuin vaan huvittaa. Mutta tarkoittaako se, että samalla voi huoletta unohtaa käytöstavat ja toisten ihmisten huomioon ottamisen?

    En myöskään halua olla itse todistamassa muiden sänkypuuhia "julkisissa" tiloissa. Seksi ei sovi kaikkialle. Tykkään muutenkin ajatuksesta että kukaan ei pysty näkemään meidän aktia, eikä minun vartaloani kuin pelkästään se onnekas joka minun seurassani siinä huoneessa on ; "tottakai jokainen saa nauttia seksistä miten ja missä tahansa" Mitä vittua?

    Seksi on julkisella paikalla laissa kiellettyä ja muiden kodeissa, erityisesti kun paikalla on kymmeniä ihmisiä, joiden käytössä huone on, aivan helvetin epäkunnioittavaa. Ihan oksettaa pikkuteinit, jotka kiimoissaan menevät kotibileiden vessaan panemaan koska vitun yolo swag. Oikeus jokaisella on sitä harrastaa julkisesti, mutta lasken itse sen vääräksi oikeudeksi koska puuttuu ennenkaikkea kunnioitus ja sivistys. D et ymmärrän kyl miks jotku ei tykkää. Teille, jotka perustelevat sillä, että kotibileet on alaikäisten baari niin jatkatteko tätä toimintaa täysi-ikäisenä sitten panemalla baarin vessassa?

    Jos siitä jää kiinni niin onhan se nyt noloa, ja jos sitä tekee pariskunnat niin kahta nolompaa: Mutta ehkä jos tietäisin että talossa on joku soppi mihin ei kukaan eksy, niin voisin käydä siellä jotain uutta tuttavuutta kiksauttamassa, jos siis ei olis mahdollista mennä samaan paikkaan yöks. Mutta joo onhan se kyllä noloa ja tyhmää kuitenkin, en jotenkin lämpee muullekkaan julkiselle öhöm-puuhastelulle.

    Ihan sama mulle kunhan ei mun luona paneskele: Niille jotka sanoo, että seksin harrastaminen on luonnollista, eikä siinä ole mitään ihneellistä, niin samaa voisi sanoa paskalla käynnistä. Jokaisella on oikeus hoitaa asiansa, mutta kuka tekee sen muiden nähden?

    Tai kuka haluaa todistaa jonkun paskomista kotibileissä. Näitä tarpeita varten on vessat suljetuilla ovilla ja seksiä varten on sitten taas omat kodit tai muu yksityisyys. Jos tahallaan naiskennellaan muiden silmien alla niin hyi helkkari. Jotain käytöstapoja voi myös kiimaisilta ihmisiltä olettaa.

    : Nainen panee seksiä vessassa

    Nainen panee seksiä vessassa 463
    Nainen panee seksiä vessassa Pieni ja ahdas tila, mutta kyllä sujui. Päällä oli melkein aina samat kuteet, vähän sellainen kulkuri-look. Helmikuussa DTM muuttaa Mansku kutoseen, joten tätä iloa ei kestä kauaa. Eikä vissiin normaalille ihmiselle tarvitse sanoa että tuo ahdistava arki-heitto oli yleistä irvailua ketään tarkentamatta, toki siitäkin voi vetää herneen nenään kuten kaikesta muustakin, palsta todistaa tämänkin. Lattialla kusta ja lasinsiruja. Mulla on vakisuhde, mutta en loukkaantuis, jos mies hakis jotain sellasta muualta, mitä ei minulta saa.
    EROTIIKKACHAT ILMAISET PORNOVIDEOT Yksi ilta ja se siitä. Ensi kerran just tutustuneeseen mieheen. Seksin myynti ei ole aina sitä ihmiskauppaa. ELi omasta puolestani voisin sanoa, että heti sen tietää. Venäjällä ei ole sossua ja kelaa joista nämä perheet sais edes sentin rahaa. Mä ite tiedän olevani tosi huono kaikissa ihmissuhteissa, mutta sen tiedän, että osaan antaa anteeksi ja unohtaa. Teille, jotka perustelevat sillä, että kotibileet on alaikäisten baari niin jatkatteko tätä toimintaa täysi-ikäisenä sitten panemalla baarin vessassa?
    nainen panee seksiä vessassa Ja uskoisin että se on haluna myös monelle naiselle. Julkisella rannalla keskellä päivää, meressä, työpaikalla, kävelykadulla illan hämärissä, veneessä, bussissa, metsässä sammalten päällä, halkopinoa vasten, saunassa, autossa, junassa, ravintolan wc: Venäjällä ei ole sossua ja kelaa joista nämä perheet sais edes sentin rahaa. Ikää oltava vähintään Ihan suomalainen juttu se oli suomalaisesta miehestä, joka ei ollut mikään hunksi tai vastaava. Kyllä sen tietää heti ensi silmäyksellä ketä haluaa.

    Hassua, minä taas poikittain, tai ainakin erimieltä.. Jäi sellanen mielikuva, että nainen ei tullu raiskatuks vaan omasta vapaasta tahdostaan lähti mukaan. Jokainen tehköön itse omat virheensä ja maksakoon niistä, kuka katsoo olevansa niin täydellinen, että voi heittää ensimmäisen kiven. Mä en oo pettäny ketään. En oo seurustellukaan kenekään kans, että olisin voinu pettää, mut nykyisessä kaksinaismoraalin aikakaudessa taitaa olla yks helvetin sama mitä sitä tekee, kunhan ei kiinni jää.

    Mulle parisuhde on pyhä, mutta ei minusta oo tuomitsemaan. Mietin vaan, että kun kaikkialla korostetaan nautintoa ja seksiä, ja naiset ite pukeutuu niinku huorat, ni miten voi odottaakaan muuta kuin syrjähyppyjä Tai sit ollaan tekopyhiä ja kintut ristissä ja ei voida ottaa suihin tai ei ainakaan loppuun asti..

    Anaaliin ei saa edes yrittää ku joku kumminkaimanserkunkissankävelyttäjänsaunakaverinsisko sano, että se sattuu!!! Ollaan niin ennakkoasenteisia kaiken suhteen ja sit muka korostetaan ennakkoluulottomuutta ja avoimuutta!!

    Teeskennellään suvaitsevaista ja herra ties mitä!!! Parisuhde ei toimi ilman, että osaa antaa anteeksi toiselle. Ja tuntuuki, että ku toinen pettää, ni omaa syyllisyyden tunnetta, epävarmuutta, riittämättömyyden tunnetta peittää sillä, että on loukkaantunu ja ei voi antaa anteeks.

    Mä ite tiedän olevani tosi huono kaikissa ihmissuhteissa, mutta sen tiedän, että osaan antaa anteeksi ja unohtaa. Mulla on vakisuhde, mutta en loukkaantuis, jos mies hakis jotain sellasta muualta, mitä ei minulta saa. Se kun on hänen elämänsä, ei minun. Mut en väitä, että haluaisin tietää niistä suhteista. Loppujen lopuks, tiedän kuitenki, että mieheni ei petä.

    Olen hänelle niin paljon kaikessa vähyydessäni, pienuudessani, epäsovinnaisuudessani.. Mutta ymmärrän sinua mr. Luitko edes tuota viestiä kokonaan? Olin erään helsinkiläisen yökerhon baarissa ja siihen tuli pantavannäköinen naikkonen. Minä kysyin että mentäskö paneskelemaan vessaan. Naikkonen sanoi, että mennään vaan.

    Niin me sitten mentiin. Nainen edellä ja minä perässä ja sitten loppujan en jaksa kertokaan. Aivan normaali tyyppi, sitäpaitsi juuri nyt ajattelin etsiä jonkun mukavan tytön tyttöystäväkseni, ja tasoittaa epävakaata elämääni. Siis ihmissuhteiden puolesta epävakaata. Tuo nyt vaan sattuu oleen mun fantasia, mutta ei pakkomielle, ja sillä selvä.

    Kai siinä on jokin puolijulkisen paikan tuoma kiihotus, ja vielä ekstrana päälle tuntematon nainen. Ja uskoisin että se on haluna myös monelle naiselle. Jakkupukunaiset nimeenomaan tykkää olla välillä "likaisia lumppuja". Mutta jos se ei suhun iske niin ei siinä mitään.. Ymmärrän edelleen sua, mutta käytä silti asiallista kieltä toisista ihmisistä. Osoittaa huomattavaa kypsyyttä nimittäin.

    Tykkään x 1 List. Lilith Le Mort , En osaa kuvitella sellasta tilannetta, että olisin menossa tuntemattoman luo kaksin "kuuntelemaan musaa" tai muuta.. Kyllä se aika nopeasti on selvillä, jos saman peiton alle päädytään illan päätteeksi. Kyllä se siinä tutustumisen ensimmäisen minuutin sisällä itselle valkenee, onko tästä mihinkään, panemaan tai enempäänkin. Itse en anna koskaan baaritutuille enkä muutenkaan kenellekkään, jonka kanssa en ole parisuhteessa, joten en ole koskaan ollut tuollaisessa päättämistilanteessa.

    Hmmm kuinkahan se oikein menikään Oltiin jo kerran aikasemmin nähty baaris , mut sillon ei sen enempää ku tanssittiin ja vähän pussailtiin. Toisen kerran nähtiin kans sattumalta baaris ja ööö ei oo muistikuvaa kuinka päädyttiin saman peiton alle, et kumpi teki aloitteen Tiukun äiti Aktiivinen jäsen.

    Tiukun äiti , Suurin osa miehistä ei kuulu siihen porukkaan jotka pystyvät iskemään baarista kauniin naisen ainakaan säännöllisesti. Se on se alle 5 prosentin miesryhmä joka onnistuu tässä. Heillä on siihen vaadittava ominaisuuskokonaisuus. Tää pieni miesporukka on sitten kaikkihan siitä porukasta ei silti iske naisia liukuhihnalta pannut helkkarin montaa naista.

    Toki nuo naiset menee ristiinkin. Ja itse en kuulu tuohon eliitti-iskijöiden joukkoon. Nyt nuo minunikäiset eliitti-iskijät ovat yhdessä palstamamman kanssa johon rakastuivat niin syvästi että juoksuajat loppuivat. No sinkkuaikoina ensinnäkin jo baariin tms.

    Miehestä tiesin heti ensisilmäyksellä kelpaako vai ei. Eikä ole kysymys ulkonäöstä vaan olemuksesta. Eli heti tiesin "annanko". Tuosta sanasta en kyllä pidä, kuulostaa tylsältä patjana olemiselta. Kyllä sen tietää heti ensi silmäyksellä ketä haluaa. Ja aina olen myös haluamani saanut. Kerran kävi niin, että piti ottaa myös sen miehen kaveri mukaan, johon olin silmäni iskenyt, mutta eipä se menoa haitannut.

    Oli itse asiassa ihan kivaakin kahden miehen kanssa. En muista, että ikinä olisin kenellekään säälistä antanut eli jos ei oo heti sytyttänyt, niin ei illan jatkuessa olla päädytty saman peiton alle.

    ELi omasta puolestani voisin sanoa, että heti sen tietää. Ja koskaan ei varmaan ole käynyt niin, että minua oltaisi tultu iskemään ja olisin antanut. Kyllä minä olen iskenyt ihan kaikki matkaani, joilta olen seksiä halunnut. Siinä kuulkaa viedään pässiä narussa aika pitkälle. Ja ihan sama onko pässi vapaa vai varattu, narussa se kulkee, jos nainen niin päättää. Ja tähän tosiaan mahtuu paljon erilaisia kokemuksia.

    Joskus on kiehnätty jo baarissa yhdessä, joskus taas on mies tullut vasta kotiin lähtiessään kysymään, lähdenkö matkaan. Tällöin koko illan oltiin kyllä toisiamme silmäilty ja pari sanaa kävi tämä mies vaihtamassa mun kanssa illan aikana, muuten viihdyttiin omissa porukoissamme koko ilta. Vain silmäpeliä oli baarin laidalta toiselle laidalle. Minulle ei ole koskaan erityisen paljon merkinnyt miehen ulkonäkö vaan se mitä mies suustaan päästelee, näin myös baareissa.

    Jos keskustelu on mielenkiintoisen houkutteleva ja vihjaileva tod. En kyllä ole hirveästi antanut arvoa näille baareista kammetuille panoille. Yksi ilta ja se siitä. Eli homma oli selvä pelkän ulkonäön perusteella? Joten millainen ulkomuoto sitten vetosi suhun? Tää selittää lisää mun kaverin uskomatonta naismenestystä.

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *